Puijo Tennis Team

Haetaan valmentajaa

9.7.2020

Sykkiikö sydämesi tennikselle?

Jos ensimmäinen ajatuksesi oli kyllä, saatat olla etsimämme henkilö. Puijo Tennis Team on vauhdilla kehittyvä, dynaaminen kuopiolainen tennisseura, jonka tavoitteena on nostaa tennisharrastus Kuopiossa aivan uudelle tasolle. Työllistämme kaksi päätoimista valmentajaa ja toisen nykyisistä upeista valmentajistamme suunnatessa akateemisiin haasteisiin haemme hänen tilalleen ja toisen valmentajamme työpariksi uutta tennisvalmentajaa päätoimiseen, toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen.

Työtehtäviin kuuluu päävastuu aikuisten ja lasten harrasteryhmien, sekä Ekatenniksen ja Minitenniksen ohjaamisesta. Lisäksi valmentajat ovat avainroolissa seuran toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä. Työtunteja on n. 38h/vko (n. 28 h valmennusta ja 10 h muuta työtä) ja tunnit sijoittuvat pääasiassa iltoihin.

Odotamme sinulta vahvaa osaamista tenniksestä, hyvää yhteistyökykyä, iloista ja energistä asennetta sekä taitoa ohjata/valmentaa ja motivoida niin aikuisia kuin lapsiakin harrastuksessaan erilaisilla tavoitetasoilla. Olethan idearikas uudistaja, jolle muutos on mahdollisuus. Eduksi katsomme tennisvalmentaja tai liikunnanohjaaja- tai muun liikunnan alan koulutuksen.

Tarjoamme hyvät olosuhteet työhön loppusyksystä valmistuvissa uusissa tiloissa sekä Kuopion virkeässä, urheilumyönteisessä kaupungissa. Kesäisin pelaamme Suomen kauneimmilla massakentillä, Kallaveden rannalla Väinölänniemellä.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV palkkatoiveineen osoitteeseen ptt.johtok@puijotennisteam.fi 22.7.2020 mennessä.

Lisätietoja tehtävästä voit tiedustella:

PTT:n johtokunnan puheenjohtajalta Petri Venesmaalta 0405464 118 ja

Nykyiseltä päävalmentajalta Mika-Matti Töyryltä 0505674262 ja miku@puijotennisteam.fi

Lisätietoja seurasta löydät osoitteesta www.puijotennisteam.fi